Kun kissa tulee kotiin

Kissan hankinta kannattaa suunnitella sellaiseen aikaan, kun kotona on rauhallista ja sinulla on aikaa kissalle. Kissaa ei kannata hankkia missään nimessä sellaiseen aikaan jolloin on itsellä kiirettä tai stressiä.

Kissanpennulle kannattaa laittaa valmiiksi nukkumapaikka, ruokakupit sekä hiekka-astia, tällöin kissan kotiintulo menee sujuvammin. Aluksi kissa kannattaa sijoittaa rauhalliseen huoneeseen, jossa se voi totutella uuteen kotiinsa. Kissan tulisi antaa tutustua uuteen kotiinsa omassa tahdissa, aluksi kissa tutustuu yhteen huoneeseen ja laajentaa siitä itse reviiriään. Kun sisustat kissallesi huonetta, älä sijoita ruokakuppeja ja hiekka-astiaa aivan vierekkäin, sillä kissa inhoaa sitä. Kun haet uuden kissan kotiin, kannattaa aiemmalta omistajalta kysyä, millaiseen ruokaan kissanpentu on tottunut ja millaista hiekkaa on käytetty. Mahdollisuuksien mukaan kannatta siis käyttää samoja ruokia ja hiekkaa ainakin aluksi.

Kissa kannattaa hakea uuteen kotiin kantokopassa ja kun saavutte kotiin, kuljetuslaatikko kannattaa viedä kissan huoneeseen ja antaa kissanpennun tulla sieltä – kun siltä tuntuu. Kissanpennut yleensä aluksi ikävöivät perhettään ja voivat olla hyvin peloissaan tai arkoja. Kissalle kannattaa antaa paljon läheisyyttä, lämpöä ja herkkupaloja ensimmäisinä päivinä.

Uuteen kotiin tutustumista voi helpottaa esim. feliway- suihkeella, joka sisältää kissalle luontaisia naamaferomoneja eli hajusteita, jotka tuovat kissalla turvallisuuden tunnetta. Sitä voi aluksi suihkuttaa esim. kissan petiin ja paikkoihin joihin kissa tutustuu.

Katso myös uusi kissa foorumi

Leave a Reply