Kissanpennun ruokinta
Kissanpennun ensimmäistä ravintoa on emonmaito. Emonmaitoa kissanpentu käyttää pääsääntöisenä ravintonaan noin puolentoista kuukauden ikään saakka. Kissanpennut alkavat kuitenkin kiinnostua emon ruuasta noin kolmen viikoin ikäisenä, jolloin kiinteää ruokaa voi pikkuhiljaa alkaa tarjoamaan pennulle. Kiinteään ruokaan pentu kannattaa opettaa vähitellen ja kannattaa tarjota pennulle niin kuivamuonaa sekä tuoreruokaa.
Kissanpennulle pitää edottomasti tarjota pennuille tarkoitettua ruokaa. Penturuuassa on paljon enemmän vitamiineja, kivennäisaineita, proteiineja sekä rasvaa kuin vastaavassa määrässä täysikasvuisen kissan ruokaa. Kissanpentu ei jaksa syödä kovin paljon kerrallaan, joten onkin tärkeää, että kissanpentu saa pienestä ruokamäärästä kaikki tarvittavat ravintoaineet. Kannatta myös suosia eläinkaupan tai eläinlääkärin tuotteita, kaupan ruoka ei ole läheskään niin hyvälaatuista.
Kissanpennulle täytyy tarjota ruokaa 4-5 kertaa päivässä, kissanpentu syö vain pieniä annoksia kerrallaan. Ja raikasta vettä täytyy olla aina tarjolla. Kun haet kissan kotiin luovutusikäisenä, kannattaa tarjota kissanpennulle samaa ruokaa kuin mihin se on tottunut. Kissanpennulle kannattaa tarjota erilaisia ruokia, mutta uuteen ruokaan totuttaminen kannattaa tehdä vähitellen. Liian nopea ruokavalion muutos aiheuttaa helposti ruoansulatuskanavan ongelmia.
Kissanpennun ruokinnasta voi jatkaa keskustelua kissa foorumilla